maanantai 7. marraskuuta 2011

Lasten talvivaatteita!


Mulla oli käyttämättä muutamia Elloksen etuseteleitä ja käytin ne muksujen tämän talven ulkovaatteisiin! Tein tilauksen viime viikolla ja tänään hain paketin kotiin. Joonan puku ei vielä tosin tullut, mutta tyttöjen vaatteet on jo sovitettu ja hyviksi todettu :)

Sofialle Reiman untuvatakki. Oli kivan kapea malli, kun neiti itse inhoaa väljiä vaatteita :O 
Tämä menee koulumatkoilla ja lumileikeissäkin toivon mukaan.
Kuva Elloksen sivuilta.
Ja ReimaTecin lasketteluhousut. Ostin myös toiset mustat housut läheisestä lastenvaateliikkeestä, jotta voi sitten vaihtaa jos toiset on märät. Olisin halunnut molemmat housut mustana, mutta kun ei ollut neidin kokoa enää, niin nyt on toiset sitten pinkkinä. Niin ja itse asiassa siis nää pinkit ei oo vielä tullut, mutta ne mustat meillä on jo kaapissa! Lahkeet on näissä housuissa erilaiset, toisissa noi laskettelumalliset ja toiset perinteiset pussilahkeet.

Kuva Elloksen sivuilta.

Emmalle ReimaTecin pinkki kukkapuku :) Tykkää ihan älyttömästi tästä :)
Rukkaset ja hattu pitää vielä hankkia tähän!

Kuva Elloksen sivuilta.

Ja Joonalle odotetaan nyt tätä Ticketin kaksi osaista pukua. Katsotaan minkälainen on kunhan saadaan paketti kotiin! Meillä ei ole ollut Ticketin haalareita aiemmin, joten jännä nähdä miten sopii.. 

Kuva Elloksen sivuilta.

Mietin vielä tarviinko Nooalle pukua, vai menisköhän jonkun vanha tän talven... Ainakin kaapissa on vanha äitiyspakkauksen puku, mutta se ei kosteutta kestä kyllä ollenkaan. 
Mutta Nooa ei kyllä tosin kuitenkaan vielä muuta kun istu/nuku vaunuissa tai istu turvakaukalossa. 

Muilla lapsilla teen kuten aikasempinakin talvina, ensin käytetään vanhoja pukuja, kunnes lumi tulee ja sitten kun on lunta, niin otetaan käyttöön uudet :) 

Kengät onkin sit seuraava juttu, jota pitää miettiä! 

Näissä mietteissä alkaa meidän viikko :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!!
T: Linda


10 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Saako Ellokselta tosiaan ReimaTecia? Täytyypä oikein tutkia nuo Elloksen sivut... Kiitos vinkistä ;-)

-Tuija-

Hanna kirjoitti...

Nättejä vaatteita, tilasin juuri ellokselta vähän joululahjoja, hyviä alennus koodeja käyttäen.

Susanne kirjoitti...

Kauniita vaatteita!
Mukavaa viikon jatkoa!

Linda kirjoitti...

Tuija: Hyvä kun huomasit! Tuo eka untuvatakki ei tosiaan ole ReimaTec vaan pelkkä Reima!!! Mutta haalari ja housut teciä. Käyn laittamassa korjauksen tekstiin pikimiten! Hauskaa illanjatkoa!

Hanna: Kiitos! Ne alennuskoodit kyllä kannattaa käyttää hyväksi :) Mukavaa iltaa sinne!

Susanne: Kiitos! Ja kiitos samoin :)

Pampuliina kirjoitti...

Oi kuinka hyvännäköiset puvut:)

Jansku kirjoitti...

Lapsille on niin kiva ostaa kaikkee ihanaa ja nättiä. Meidänkin 4-vee neiti sai tänä vuonna Ticketin toppahaalarin, vaikuttaa ainakin hyvälle, toivottavasti sitten myös kun pakkaset tulee. Talvikengiksi ostin Reiman kumiteräiset talvisaappaat lumilukolla varressa jotka soveltuvat sekä loska- ja pakkaskeleille. Viime vuonna oli samanlaiset ja ne oli tosi hyvät ja hyvä hinta/laatusuhde. 39€ Jesper Juniorissa. Toivotaan vaan että jotain lunta edes tulisi tänne eteläänkin =) mukavaa viikoa

Linda kirjoitti...

Pampuliina: Kiitos! Tykkään kyllä itekin! Toivon mukaan löytyy vielä sopivat rukkaset ja pipot ja ne kengät...

Jansku: Noihan kuulostaa hyvälle noi Reiman kumiteräiset talvikengät!!! Voiskin olla aika hyvät tänne etelä Suomeen. Pitänee käydä kurkkimassa lähimmässä Jesper Juniorissa oliskos siellä. Kiitos vinkistä!
Ja toivon mukaan pian viilenee kelit ja saatais luntakin tänne!!! :)

Arja kirjoitti...

Mukavaa tiistai iltaa♥

Sari kirjoitti...

Meillä samainen takki mutta mustana 10-vuotiaalle tytöllen =)

koivukujanriikka kirjoitti...

Käykkö kattoon mun blogia, siellä on sulle jotain:)
teillä on vielä niin pieniä vaatteita meillä jo kokoa 170 eikä riitäkään...