tiistai 31. heinäkuuta 2012

Uudet kujeet!

Heippa kaikille ruudun toiselle puolelle :) 


Blogi on ollut tauolla hurrrrjan pitkään, koska...

Keväällä ajatukset alkoivat etsiä uusia uria ja pelkkä kodin tai uusien astioiden kuvaaminen alkoi kyllästyttää ja sitä kautta into blogin päivittämiseen hiipui. 
Oman lisänsä tähän kyllästymiseen toi se, kun päätin maaliskuussa Nooan ollessa 11kk hankkiutua eroon lopuistakin raskauskiloista, (joita neljännestä raskaudesta oli jäänyt reilu viisi kiloa lähtöpainoon, mutta tavoitteena oli miinus 8kg) ja starttasin uudelleen ryhmäliikuntatuntien suurkuluttajana! :) 
Sanonta "If it's important you'll find a way. If it isn't you'll find an excuse" päti kohdallani hyvin. Aikaa alkoi löytyä omalle harrastamiselle, mutta blogia en jaksanut päivitellä. 

Aiemmin olen harrastanut erilaisia jumppia ja kuntosalia, muutaman joogakurssin olen myös joskus käynyt, mutta enimmäkseen erilaiset ryhmäliikuntatunnit on olleet se mun juttu! Kun muutimme kolmannen lapsen ollessa viisiviikkoinen nykyiselle asuinpaikallemme ja aloimme rakentaa taloa niin omat harrastukset jäivät totaalisesti. Tähän lisätään koiranpentu ja aika pikainen neljäs raskaus, niin hyvästi oma aika ja terve itsekkyys, niille ei löytynyt tilaa!  

Keväällä kun Nooakin alkoi olla sen verran iso poika, että äiti uskalsi olla reilun tunnin poissa, eikä tarvinnut miettiä imetystä koko ajan, pääsin lähtemään jo helposti jumppiin. Ja pikkuhiljaa ajatukset alkoivat pyöriä enemmän ja enemmän liikunnan ja hyvän olon parissa ja lopulta uskalsin ottaa askeleen vielä eteenpäin. Lähdin kouluttautumaan Personal Traineriksi! :) 

Tämä on ollut haaveena jo parikymppisestä tai silloin mietin enemmän ryhmäliikunnanohjaajaksi kouluttautumista, mutta sitten menin lukion ja välivuoden jälkeen kosmetologikouluun ja asia jäi. Tuli työelämän aika ja taas asia kävi välillä mielessä, etenkin kun kävin ahkerasti liikkumassa, mutta sitten tuli meidän omat häät ja heti perään eka raskaus ja olin yksityisyrittänä vielä tuolloin, joten taas haave jäi taja-alalle. Ensimmäisen ja toisen lapsen välillä, taas enemmän jumpissa käydessä, olin jo taas ajatellut, että nyt olisi hyvä hetki, mutta sitten kolmas lapsi ilmoitti tulostaan ja loppuraskaudesta saimme tontin ja raksa prokkis lähti käyntiin... 

Mutta nyt tässä sitä ollaan, nyt on tämän aika :) Aika jännää! Oikeesti! 

Olen miettinyt paljon jatkanko blogia ja jos jatkan niin millaisena. Kahden blogin päivittämiseen en edes mieti ryhtyväni, mutta muutanko tämän nykyisen blogin sisältöä niin se jää nähtäväksi. Toivoisin, että voisin yhdistää sisustamisen ja liikunnan tämän saman blogin alle, jolloin luultavimmin tästä tulee enemmän minun henk.koht. "laifstail-blogini" ;) jossa varmasti kirjoittelen meidän arjesta ja kodista mutta lisänä vähän tätä muutakin. Toivon kovasti, että pysytte mukana ja on muuten ihana ollut huomata, että tauosta huolimatta uusia lukijoita on ilmestynyt, tervetuloa jokaiselle :) <3



Ps. terkkuja Särkänniemestä!


Ihanaa alkanutta elokuuta! 

T: Linda


10 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihan livenä tämä rouvan nähneenä voin todeta, että liikunta kaunistaa jo ennestään kaunista Lindaa. Ja minulla on ilo olla hänen koekaniininsa...ei voisi olla mielyttävämpää seuraa. Kiitos Linda.

Susanne kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta ja täällä jo odottelen tuleviakin postauksiasi!:)
Mukavaa alkanutta elokuuta!

Linda kirjoitti...

Tuija, kiitos, oot kyllä ihana <3 Ja ilo on täysin molemminpuolinen!

Susanne, kiva kuulla :) Mukavia elokuisia päiviä!

Taina kirjoitti...

vau, onnea rohkeasta päätöksestä kouluttautumisen suhteen!
life-style blogista tulee varmasti kiva!

Leena kirjoitti...

Uusi lukija ilmoittautuu! :) Itse olen vasta aloittelija täällä blogimaailmassa. Ihana blogilöytö ja jatka ihmeessä kirjoittamista. Kyllähän omaan blogiin saa laittaa juuri niitä asioita mitä itse haluaa. ;)

Itsellä on liikunta ollut nyt tauolla ja en malta odottaa sen jatkumista, vaikka taukoon on ollut mitä parhain syy..nimittäin pieni poikavauva! :)

Tervetuloa kurkkimaan meille! :)

http://onnenkultahippuja.blogspot.fi/

-Leena

Linda kirjoitti...

Taina, kiitos! :) Voi olla aika kivakin vaihtaa vähän kuvakulmaa tän bloggailun suhteen. Iloista viikonjatkoa teille sinne! :)

Leena, kiva kun löysit tänne, tervetuloa, toivottavasti viihdyt! :) Ja niinhän se on, että jokainen blogi on kirjoittajansa näköinen ja oloinen, ainakin toivon mukaan, ja se tekee niistä kiinnostavia ja aitoja. Ihania kesäpäiviä teidän perheelle! :)

Johanna kirjoitti...

Ihana että pääset toteuttamaan pitkäaikaista haavetta! Kiva olis lukea blogistakin koulutuksesta ja kaikesta uuteen alaan liittyvästä! Että laifstailblogia tekemään vaan :)

Ansku kirjoitti...

Mä olen myös ehdottomasti laifstail-blogin kannalla :)
Mahtavaa,että olet ottanut askeleen kohti haavetta. Se on aina yhtä innostavaa ja antaa rohkeutta muillekin :)

-Ansku

Linda kirjoitti...

Johanna, niin mustakin! Ja kiva jos uudet jutut kiinnostaa muitakin kun mua ;) Mukavaa viikonloppua sinne!

Ansku, no kiva :) Ja kiitos, on kyllä aika hieno tunne, kun oon vihdoinkin ottanut askeleen eteenpäin tällä saralla. Iloista viikonloppua teille! :)

Terhi kirjoitti...

Mukavaa, kun palasit, toivottavasti jaksat postata useammin :) Tuo sun uusi juttu on ihan mieletön! Kaunis kaunistuu entisestään, huippu ammatinvalinta :)