keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Joona 4 vuotta!


Neljä vuotta sitten oli lämmin syksy ja mahani oli aivan valtavan kokoinen!!! Kuljin mieheni kesätakissa siihen asti kunnes Joona syntyi. Lasketun ajan ylittäneet kaksi viikkoa tuntuivat pitkiltä ja pelkäsin, että ilmat kylmenevät ja minulle ei olisi mahtunut muuta enää päälle ;) Verrattuna tähän syksyyn silloin oli siis paljon lämpimämpi!
Joonan laskettu aika ylitettiin reilulla kahdella viikolla mutta lopulta 20.10.2006 minusta tuli pienen pojan äiti. Kotona pikkuveljeä odotti isosisko Sofia 1v11kk sekä Pipsa-koira (meidän entinen berninpaimenkoira).


Tänään tämä pieni miehenalku täyttää jo neljä vuotta <3

Onnea Joona kulta <3 
Mamman pieni spaidermäni!!!


Juhlimme su:na Joonan synttäreitä ja Joona tahtoo ehdottomasti hirviöjuhlat ;) Hyvin sattuu halloween tähän lähelle, niin löytyy hyvin tuota hirviöaiheista tavaraa! Viime vuonnahan yhdistimme lasten synttärit halloween viikonlopuksi ja pidimme tontilla ulkojuhlat tilojen ahtauden vuoksi ja oli kiva juhlia omalla tontilla vaikkakin ulkona. 
Hain jo Tiimarista kakkukuvia, kaksi Confettin Spidermankuvaa. En ole koskaan näitä käyttänyt, joten toivon mukaan onnistuu! Muuten tarjoilut vielä mietinnässä... 


Tässä viimevuotiset kurpitsat!

Tänään pitää lähteä hakemaan Sofialle Spidermantyttö-asu, joka kuulemma ehdottomasti pitää olla juhlia varten :) Lapset luki lähes puhki ToysR'us esitteen, joka täynnä halloween aiheista "krääsää", ja sieltä muunmuassa bongasivat tämän asun!

Näissä merkeissä mennään tämä viikko meillä ja eiköhän halloweenia vielä ensi viikollakin jaksa viettää. Onpahan vähän aihetta juhlaan tämän harmaan syksyn keskellä! Sitten kyllä siirrytään meilläkin jo joulutunnelmaan!



Mukavaa viikonjatkoa kaikille!
Ja kiitos kaikille kommentoineille :) Ihana kun kommentoitte juttuja!!!



perjantai 8. lokakuuta 2010

Verhojen kiinnitys ongelma!


Ihan ensiksi, kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille <3 Ihanaa kun niin moni jaksaa jättää viestiä käynnillään! 

Mutta nyt siihen verho ongelmaani! Osaisikohan joku auttaa tai keksisi ratkaisun tähän? 
Yläkerran toisen puolen makkareissa on kuvan tapaan ikkunat, eli normaali iso ikkunaruutu ja vieressä pikkuruutu. Ja kuten kuvasta näkyy katto lähtee laskemaan juuri ison ikkunaruudun kohdalta. 
En oikein ole keksinyt sopivaa tapaa laittaa verhotankoa, jos sen laittaa ison ruudun päälle, niin pikkuikkuna jää ilman verhoa... 
Onko kellään samanlaista tilannetta ja miten olette ratkaisseet tämän?


Ihan kaikista ideoista ja ehdotuksista, pienistäkin, olisin todella iloinen!!! :)


Mukavaa lauantaipäivä jokaiselle!
T: Linda

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ulko-ovi, lamppuja ja muuta kivaa kotiin...

Pitkästä aikaa päivittelen blogia ja ihmeelliseksi muuttunut tämä kuvien lataaminen, heittää kuvat miten sattuu oudosti! No koitetaan nyt kuitenkin jos saan jotaun tolkkua tähän...

Saimme vihdoinkin uuden ulko-oven! Meillehän piti tulla tämä ovi alunperinkin, mutta DesignTalo vahingossa asensi meille vakio ovimallin. No nyt on oma ovi paikallaan ja saattoi laittaa ovikranssinkin paikoilleen :)    


Yläkerran aulan telkkari piilotettiin tähän Pentikin kaappiin. Aulassa on siis sohva ja telkku ja muuten sisustus on vielä vaiheessa. Tosi hitaasti saa tällä hetkellä mitään aikaiseksi sisustusrintamalla, kun on hieman erinäistä härdelliä muksujen kanssa päivittäin. Mutta aina kun saa jotain edes tehtyä, niin tulee tosi hyvälle mielelle :)




Tänään ostin sisälle sisävaloja. Ikkunanpokaan laitoin lumimarja-valot. 



Ja sain vihdoin lasten huoneisiin kattolamput! Tähän asti menty pöytävaloilla, mutta nyt alkaa olla iltasin jo niin pimeää, että tarvitsee kyllä kunnon valot, että näkee leikkiä. 

Sofia sai "timanttilampun" :)


Joonalle Sian hiirilamppu, jonka itse ihan välttämättä halusi :) Meillä on samasta sarjasta kasvumitta, mutta ei vielä seinällä...


Emman huoneeseen aika vauva mutta söpö NallePuh lamppu.


Ja muita viime aikaisia lamppuostoksia. 
Tämä on telkkukaapin päällä, varjostin Comptoir de Famillen ja jalka Pussukasta.


Jalka myös Pussukasta ja varjostin Pentikin.


Tämä lastenhuoneen taulu löytyi viime viikonloppuna Koiramäen Pajutallilta. 


Ja vielä meidän makkarista toinen tämän päivän löytö, perhosvalosarja :)







Koitan päivitellä blogia vähän ahkerammin, kunhan tämä hienoinen väsymys tästä alkaa hellittää. Viimeiset pari kuukautta on ollut aika väsynyt olotila, tosin ihan iloisesta syystä, joka nyt alkaa helpottaa. Ehkäpä seuraava projekti olisi kodin verhot?! Meillä ei ole missään ikkunoissa vielä verhoja :O Ja tästä muuten varmaan seuraava postaus, koska minulla on ongelma ikkunoiden kanssa! Laitan kuvia ja kysymyksiä, jos joku osaisi auttaa ratkaisemaan ongelmani, mutta tämä siis seuraavassa postauksessa, mikäli tämäkään tästä nyt onnistuu lähtemään...


Mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille!
Linda :)