torstai 17. maaliskuuta 2011

Kukkia ulos ja sisälle!


Eilen oli niin keväisen oloista, että ihan pakko oli laittaa jo sisääntuloon vähän kukkia :)

Narsissit oli kyllä aamulla aika nuupahtaneen oloisia, mutta ne oli jo kaupassa kamalan pitkiä varreltaan, että en tiedä johtuuko siitä pituudesta vai oliko liian kylmä? Kyllä niiden piti kestää se -10astetta pakkasta... Äskeisellä kauppareissulla otin uusia narsisseja mukaan ja ne menevät joko ylös parvekkeelle, tai sitten vaihdan ne tuohon alas.


Ison lyhdyn sisällä on helmililja samoin kuin tuolla vanhassa puurasiassa ja korissa myös. Oon ihan ihastunut näihin helmililjoihin ja niitä on nyt sitten sisälläkin :)

Alakuvassa muuten näkyy taustalla, kun päätin maalata pari ulkotuolia valkoiseksi! Ne ei ruskeina sopineet ollenkaan ja sopivasti iski kummallinen energiapuuska ja nehän piti heti saada tehtyä :) Hain varastosta valkoista talomaalia ja sillä sitten sudin ne valkoiseksi. Ne pitäisi maalata vielä toiseen kertaan, mutta sitä intoa odotellessa ne saavat olla tuollaiset rouhean valkoiset ;)


Ja sisälle on pitänyt myös saada lisää kukkia!





Tämäkin kaktus rupesi kukkimaan.



Nyt on hetken taas ollut sellainen energisempi olotila, olen kaappeja järjestellyt ja paikkoja siivonnut perusteellisemmin. Samanlaista vimmaa ollut joka raskauden loppupuolella... Joten pitää nyt toimia kun virtaa on! 


Ihanaa aurinkoista torstaipäivää! T: Linda



16 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Ihania kuvia <3 Itsellä se vaihe menossa kun ei jaksais millään tehdä mitään =/

Hanna kirjoitti...

Kauniita keväisiä kuvia, silloin pitää tehdä kun on sellainen into päällä, mulle kävi samoin narsissien kanssa olivat nuupahtaneet pihalla toin ne nyt sisälle josko siitä virkoisivat vielä:)

Puumuli kirjoitti...

Koeta hyvä ihminen nyt levätä ennen H-hetkeä! :-)

Upeita, keväisiä kukka-asetelmia - kaunista!

T. Sari Puumulista

Tiina kirjoitti...

Kauniita, aurinkoisia kuvia. Itsellä kesällä edessa puutarhapöydän ja tuolien maalaus - lisää raikkautta puutarhaan(kin)...
Mukavan energistä odotusta!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kukkakuvia :) Tuli ihan innostus lähteä tästä kukkakauppaan! Toi on muuten myös tosi hyvä idea maalata nuo ulkotuolit valkoiseksi! Meilläkin on rumat ruskeat kovapuiset terassikalusteet ja olen miettinyt niiden maalaamista, mutta jostain luin ettei se onnistuisi, pitääkin ottaa selvää asiasta :) Iloista viikon jatkoa! :)

Arja kirjoitti...

Ihanan keväistä jo siellä.
Täällä valtavat hanget..mutta kyllä ne siitä sulaa;-)
Mullekkin voisit lähettää sitä energiaa<3
Oikein mukavaa keväistä torstaita<3

Mia kirjoitti...

Ihania kuvia!
Mietinkin juuri voisiko narsisseja jo laitta ruukkuihin ulos. Näyttää tuo meidän sisääntulo jotenkin niin nuupahtaneelta.:)

Jessika kirjoitti...

minäkin olen kaupoissa ihastellut kukkia, mutta jos sisälle tuon niin kissat syö ja en vielä viitsi ulos ostella :)

Johanna kirjoitti...

Kauniita. Ihana tuo asetelma ulkona.

PirjopauliinaL kirjoitti...

Kauniita kuvia. Helmililjat ovat niin ihania. Narsisseistakin haaveilen, huomenna töiden jälkeen ostan kyllä kauppareissulla muutaman kaunokaisen.

Terhi kirjoitti...

Voi että miten kaunista ja keväistä. Koitahan nyt lepäillä siellä ennen koitosta ja vauva-arkea :)

Minna kirjoitti...

Muistan itsekin, kun loppuvaiheessa raskautta iski kumma tarmonpuuska saada asioita tehdyksi :). No ihan viimeisillä viikoilla en supisteluilta saanut enkä voinut tehdä juurikaan fyysisiä jutskia.

Onpa sulla ihanan paljon kukkia siellä täällä! Me käytiin tänään metässä hakemassa pajunoksia :). Oli mielettömän upea ilma, mutta tiet liukkaita, huih! Olehan sinä varovainen, ette vaan liukastu!!

Kivaa perjantaita ja viikonloppua!

t.Minna :)

Anu kirjoitti...

Ajatella, että alkaa olemaan ne ajat, kun saa laittaa jo kevään ihka ensimmäisiä kukkasia ulos :)Mahtavaa!
Suloinen asetelma sulla siellä :)

Hih, loppuraskauden energisyys oli kyllä kivaa, jaksoi touhuta vaikka mitä! Lepäile kuitenkin välillä ;)

Hyvät viikonloput sinne!

Minttu kirjoitti...

Heippa Linda! :)

Kiitos vierailusta ja lukijaksi liittymisestä, minäkin klikkasin itseni lukijaksi tänne! Voi, hyvä tavaton olen unohtanut jättää kommenttia käydessäni täällä, anteeksi! Aika vasta löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta ja heti linkitinkin tuonne omalle suosikkilistalleni, toivottavasti et kovin pahastunut, kun en kysynyt lupaa linkitykselle... Tosi kauniita kuvia ja ihanan paljon olet kukkasia laittanut silmäniloksi ulkosalle...
Toivottelen aurinkoista viikonloppua! <3

Terveisin Minttu

A-L kirjoitti...

Kukkaset kodissani ovat välttämättömyys näin keväisin. Raahaan niitä aina kaupasta kuihtuneiden tilalle:)
Ja onnea odotukseen!

Linda kirjoitti...

Sari: Kiitos! Onnea ensinnäkin ja toivotaan, että kohta sielläkin iskee se energiavaihe päälle :) Hyvää viikonloppua!

Hanna: Minun narsissit kyllä jäi ihan veltoiksi, joten laitoin uudet ja vanhoista taidan ottaa vaan sipulit talteen! Mukavaa viikonloppua :)

Puumulin Sari: Kiitos! ;)
Eilinen menikin sitten enemmän lepäillessä :) Ihanaa viikonloppua sinne!

Tiina: Kiitos ja mukavia maalaushetkiä! :)

Hilda: En tiedä miten tulee kestämään tuo maali, mutta muuten olisi tarvinnut hankkia uudet, niin katsotaan nyt kuinka hyvin pysyy maali paikallaan... :) Iloista viikonloppua!

Arja: Minun energiat oli myös eilen katessa mutta tänän taas jostain sitä tuli ;) Ehkä ne kävi siellä teillä...;) Iloista viikonloppua!

Christina: Kukat kyllä piristää kummasti! Iloista viikonloppua sinne!

darkangel1981: Meillä ei koira onneksi kukkia syö, kaikkea mutta kylläkin... ;)

Johanna: Kiitos ja hyvää viikonloppua!

Piupau: Kukkaterapia kannattaa :) Hyvää viikonloppua!

Terhi: Eilinen päivä menikin enemmän lepäillessä, yhtenä päivänä kun touhottaa niin seuraavana ei sitten jaksakaan samalla tavalla! Joten pitää tätä omaa olotilaa kuunnella ja sen mukaan sitten koittaa puuhailla. Ihanaa viikonloppua teille:)

Minna: Ihan totta, on ihan älyttömän liukasta nyt, ja tietyissä paikoissa saa joka askelta varoa! Pajunoksia pitäisi meidänkin hakea! Sopisi hyvin tulppaaneidenkin kansa ja tuohon ulos voisi myös laittaa... Hmm... Pitää varmaan tänään kipaista tuonne metsään :) Mukavaa viikonloppua!

Naksu: Nää energiapuuskat on kyllä itsestäkin aika huvittavia, kun sitä on ihan ällikällä lyöty välillä, että mistähän tätä tarmoa taas riittää!? ;) Mukavaa viikonloppua teille!

Minttu: Ei huolta, kiva kun nyt kommentoit :) Eikä tosiaankaan haittaa, että olit linkittänyt! Ihan kiva vaan! Ja tervetuloa lukijaksi!
Iloista viikonloppua sinne :)

A-L: Kiitos! Kukat on kyllä niin piristystä arkeen :) On kiva kun noista suuremmista marketeistakin saa nykyisin kukkia, niin on helppo napata kimppu tai ruukku mukaan!
Hyvää viikonloppua!