tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kuulumisia!


Pitkästä aikaa vähän meidän perheen kuulumisia! 

Neljän lapsen kanssa, varsinkin kun vauva on vielä kovin pieni (tänään poitsu tulee 8viikkoa:), on arjen pyöritys aika kiireistä! Blogi on jäänyt ihan hunningolle! 
Kunhan tässä alkaa pikkuhiljaa muodostua jonkinlaisia rutiineja tähän uuteen arkeen, niin uskon, että tilanne taas rauhoittuu ja arki löytää uuden uomansa. :)

Blogitaukoon syynä myös se, että vietin vauvan kanssa viikon 
eristyksessä sairaalassa rs-viruksen vuoksi :( 
Nyt on onneksi vauva kunnossa ja muutkin lapset jo parantuneet räkiksestä! Mutta oli kyllä rankka viikko! Jo tietenkin vauvan voinnista oli itsellä kova huoli, mutta myös kolmesta muusta lapsesta, kuinka pärjäävät kotona ilman äitiä. Onneksi oli tilanne, että mies pystyi olemaan lasten kanssa kotona ja saimme myös mummista apua, mutta silti äidin sydäntä särki olla viikko erossa lapsista :'( 
Opin aika rankalla tavalla sen läksyn, että lapseni pysyvät hengissä muidenkin kuin minun hoitamina. Hyvä asia oppia, muta ei ehkä mukavin tapa tuo kokemus. 


Mutta mukaviakin asioita jaettavana :) Tässä eilisen illan tulos. Puutarhapaviljonki kasattuna!!! Alla lisäksi uudet polyrottinki kalusteet. Hyttysverkot laitettiin vielä kuvan oton jälkeen, mutta ne tuli laitettua saumat ulospäin, joten kohta puoliin lähden nitä kääntämään... ;)
Ja huomatkaa meille on tullut terassia!!! Timpuri on saanut tehtyä jo pari patiota, vielä eteen tuleva terassi sekä portaat ja kulkukäytävät, niin sitten on valmista :) JEE!



Ja sitten meidän 4-veen uusi ajopeli ansaistee tulla mainituksi ;) 
Tällä on hyvä naapurin pojan kanssa huristella! Molemmilla on samanlaiset ajokit, ja pojat on kyllä ihan mainion näkösiä kun tuossa kujalla hurjastelevat näillä :)




Nyt painumme pihalle nauttimaan hellekelistä!!! 


Ihania aurinkoisia päiviä jokaiselle!!!
T: Linda


16 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Voi toista pikkasta ♥ Äidin huoli oli varmaan hurja, hyvä että olette kaikki taas terveinä ja yhes koos niinsanotusti.
Hienot on menopelit! Ja kiva oli lukea kuulumisia.

Mia kirjoitti...

Ikävän kuuloinen kokemus teillä, mutta hyvä kun kaikki nyt hyvin!

Meidän kaks vee oppi viikonloppuna ajamaan sähköjeepillä. On muuten mainio näky, kun just ja just kurottamalla yltää polkimeen!! :)

Aivan ihanat ulkokuvat. Tosi kauniit katokset ja kalusteet! :)

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Ei ollenkaan kiva:( Varsinkin kun kyseessä on noin pieni.
Muistan kun Alex syntyi ja jouduin olemaan vieraalla paikkakunnalla monta viikkoa teholla hänen kanssaan. Kotona oli 4 lasta isän kanssa. Eihän koti ollut niin siisti, eikä lapset aina saaneet "terveellistä" ruokaa, mutta hengissä oltiin KAIKKI:) Kyllä muutkin pystyvät hoitamaan lapsiamme, vaikka äiteillä onkin vaikea niitä muille hoitoon antaa.

Ihana vempain, tuo mopo!! Meillä on nyt niin pieni piha, ettei sinne voi tuollaista edes ajatella :(

Unknown kirjoitti...

Hei Linda ja onneksi, onneksi olette jo terveitä siellä kaikki.
Sorry, multa on ihan kokonaan unohtuntu se käynti sun luona, mutta tuskin olet olltu kukkapenkin tekemisestä kovin kiinnostunut kun olette sairaalassa olleet. Tulisinko milloin käymään?

Aivan ihana tuo patio ja kiva katos.Hih.hih..pitääkin käydä Väinön kanssa lenkkeilemässä ja kurkkimassa..vitsi, vitsi...;)

tsemppiä teille ja olehan yhteydessä kun haluut että tuun. Miten muuten koiruus, lähtikö palleroiset?

-Tuija-

Cia kirjoitti...

Ihana terassi kalusteineen!Onneksi pieni on parantunut,tuo rs-virus on kyllä ihan kamala näillä pienillä,me oltiin myös viikko sairaalassa eristyksissä kun tuo meidän tiitiäinen oli vain 2vkoa vanha :(

Hanne kirjoitti...

Onneksi siellä voidaan jo paremmin, on varmasti ollut rankkaa.

Ihana terassi teillä, nyt onkin ollut aika hyvät terassikelit=)

Aurinkoista viikon jatkoa!

J kirjoitti...

Paljon Onnea pienestä pojasta ♥ Onneksi olette nyt kaikki terveenä!

Aivan ihana rottinkiryhmä terassilla ja tuo paviljonki, voih!
Meidän 2 wee on niin kaikkien moottorivehkeiden perään et varmaan tuommonen pitää hommata meillekin :) Ihania hellepäiviä sinne!

Terhi kirjoitti...

Voi pientä nuppusta! Onneksi nyt on kaikki taas hyvin! Kyllähän se arki on monen lapsen kanssa aikamoista välillä, mutta odotahan, kun menee parikin kuukautta eteenpäin, niin ainakin jollain tapaa helpottaa. Meillä tosin on nyt se vaihe, että saisi juosta koko ajan perässä siivoamassa pienimmän jälkiä, kun tyhjentelee kaapeista kaiken, mutta toteuttakoot itseään :D Aivan ihana paviljonki, mä haluaisin kans tuollaisen. Mistä tuo on hankittu? Olen katsellut monestakin paikasta, aikamoisia hintaeroja niissä. Kivoja kesäpäiviä koko perheelle :)

hannap kirjoitti...

voi pientä raukkasta ja voin vain kuvitella äidin olot tuossa tilanteessa:( mutta ihanaa että olette kaikki kunnossa nyt!! aivan huisin kaunis patio teillä ja ihanaa kuulla teidän kuulumisia ja niin kauniit kuvat!! ja mikä menopeli:) ihanaisia hellekelejä:)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Onneksi kaikki on nyt hyvin:)
Rankkoja kokemuksiahan nuo on.Toivotaan,jotta lapset pysyvät terveinä!
Kaunis paviljonki teillä siellä ja patio on kyllä piste iin päällä:)
Kauniita kesäpäiviä teille!

Hanna kirjoitti...

Kiva kuulla teidän kuulumisia,onneksi kaikki nyt parhain päin. Todella ihana paviljoki teillä:) Kivoja kesäpäiviä sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis paviljonki!!! Paljastatko mistä olette hankkineet?

Anu kirjoitti...

Voi sitä pientä riepua. Uskon todella, että teillä oli huoli pojusta; säikähtäähän sitä, varsinkin kun toinen on vielä niin kovin pikkuruinen. Onneksi nyt on kunnossa :)
Tosi nätti paviljonki teillä ja vautsivau mikä menopeli herra 4 v:llä!

Hyviä vointeja sinne koko poppoolle :)

Linda kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista <3 Ihana oli lukea niitä!

Paviljonki on ihan K-Raudasta hankittu. Cello-merkkinen. Katseltiin eri vaihtoehtoja, ja tuo oli sopivan kokoinen ja kivan näköinen :)

Villa Brickyard kirjoitti...

Sattuukohan tuo naapurin poika olemaan meidän kummi-poika. =)

Linda kirjoitti...

Villa Brickyard: No taitaapi olla ;) Onpa hauskaa, kuinka pieni maailma onkaan!!! :)