tiistai 31. heinäkuuta 2012

Uudet kujeet!

Heippa kaikille ruudun toiselle puolelle :) 


Blogi on ollut tauolla hurrrrjan pitkään, koska...

Keväällä ajatukset alkoivat etsiä uusia uria ja pelkkä kodin tai uusien astioiden kuvaaminen alkoi kyllästyttää ja sitä kautta into blogin päivittämiseen hiipui. 
Oman lisänsä tähän kyllästymiseen toi se, kun päätin maaliskuussa Nooan ollessa 11kk hankkiutua eroon lopuistakin raskauskiloista, (joita neljännestä raskaudesta oli jäänyt reilu viisi kiloa lähtöpainoon, mutta tavoitteena oli miinus 8kg) ja starttasin uudelleen ryhmäliikuntatuntien suurkuluttajana! :) 
Sanonta "If it's important you'll find a way. If it isn't you'll find an excuse" päti kohdallani hyvin. Aikaa alkoi löytyä omalle harrastamiselle, mutta blogia en jaksanut päivitellä. 

Aiemmin olen harrastanut erilaisia jumppia ja kuntosalia, muutaman joogakurssin olen myös joskus käynyt, mutta enimmäkseen erilaiset ryhmäliikuntatunnit on olleet se mun juttu! Kun muutimme kolmannen lapsen ollessa viisiviikkoinen nykyiselle asuinpaikallemme ja aloimme rakentaa taloa niin omat harrastukset jäivät totaalisesti. Tähän lisätään koiranpentu ja aika pikainen neljäs raskaus, niin hyvästi oma aika ja terve itsekkyys, niille ei löytynyt tilaa!  

Keväällä kun Nooakin alkoi olla sen verran iso poika, että äiti uskalsi olla reilun tunnin poissa, eikä tarvinnut miettiä imetystä koko ajan, pääsin lähtemään jo helposti jumppiin. Ja pikkuhiljaa ajatukset alkoivat pyöriä enemmän ja enemmän liikunnan ja hyvän olon parissa ja lopulta uskalsin ottaa askeleen vielä eteenpäin. Lähdin kouluttautumaan Personal Traineriksi! :) 

Tämä on ollut haaveena jo parikymppisestä tai silloin mietin enemmän ryhmäliikunnanohjaajaksi kouluttautumista, mutta sitten menin lukion ja välivuoden jälkeen kosmetologikouluun ja asia jäi. Tuli työelämän aika ja taas asia kävi välillä mielessä, etenkin kun kävin ahkerasti liikkumassa, mutta sitten tuli meidän omat häät ja heti perään eka raskaus ja olin yksityisyrittänä vielä tuolloin, joten taas haave jäi taja-alalle. Ensimmäisen ja toisen lapsen välillä, taas enemmän jumpissa käydessä, olin jo taas ajatellut, että nyt olisi hyvä hetki, mutta sitten kolmas lapsi ilmoitti tulostaan ja loppuraskaudesta saimme tontin ja raksa prokkis lähti käyntiin... 

Mutta nyt tässä sitä ollaan, nyt on tämän aika :) Aika jännää! Oikeesti! 

Olen miettinyt paljon jatkanko blogia ja jos jatkan niin millaisena. Kahden blogin päivittämiseen en edes mieti ryhtyväni, mutta muutanko tämän nykyisen blogin sisältöä niin se jää nähtäväksi. Toivoisin, että voisin yhdistää sisustamisen ja liikunnan tämän saman blogin alle, jolloin luultavimmin tästä tulee enemmän minun henk.koht. "laifstail-blogini" ;) jossa varmasti kirjoittelen meidän arjesta ja kodista mutta lisänä vähän tätä muutakin. Toivon kovasti, että pysytte mukana ja on muuten ihana ollut huomata, että tauosta huolimatta uusia lukijoita on ilmestynyt, tervetuloa jokaiselle :) <3



Ps. terkkuja Särkänniemestä!


Ihanaa alkanutta elokuuta! 

T: Linda


lauantai 24. maaliskuuta 2012

Keittiön saareke ja kuvia olohuoneesta!


Pitkästä aikaa, täällä ollaan taas ;)

Kiva kun olette täällä pyörähdelleet ja uusia lukijoitakin on liittynyt mukaan! Tervetuloa ihan jokaiselle :)
Päivitystahti on lipsahtanut hieman pitkäksi, koitan ehtiä paremmin koneelle kevään edetessä. 

Nyt kuitenkin kuvia meidän uudesta keittiön saarekkeesta <3 Tai onkohan saareke nyt oikea nimitys mutta katsokaa kuvista mistä on kyse! Me likey :) 


Keskitasolle ei vielä pysty laittamaan mitään, mutta kunhan Nooa kasvaa eikä ole kaikkea repimässä alas, niin tuossa on tosi kivasti laskutilaa. 


Olkkariin tuli uusia tyynynpäällisiä, ja ilme vaihtuu heti!



Lexingtonin uudet kahvikupit :) Ihanan isot ja korvalliset!



Ja pari keittiön pyyhettä ja patalappu ja -kinnas!


Olikin hyvä hakea tänään vähän keväistä fiilistä kotiin, koska täällä ainakin satoi räntää aamusta... ;)
Mutta vedeksihän se pian muuttui ja loput lumetkin saa kyllä nyt kyytiä!


Hyvää viikonloppua,
 yöllä siirrytään kesäaikaan +1h!!! :)

T: Linda



lauantai 25. helmikuuta 2012

Hauskaa viikonloppua :)


Eilinen piipahdus parissa läheisessä sisustusputiikissa poiki muutamia kivoja löytöjä :)

Rivieran rottinkinen tarjotin, jota olen pitkään ajatellut keittiön tasolle. 
Siihen saa kivasti ryhmiteltyä nuo lasipurkit ;)



Sitten telkkuhuoneen seinälle laitettiin tuo RM:n hauska taskukello/seinäkello 
ja tuohon tasolle tuli tuo uusi RM:n ihana talolyhty. 




Lisäksi pari erilaista rottinkilyhtyä seinähyllylle. Näihin vois laittaa tulppaaneitakin, kun sisällä on lasivaasit...


Ja tämän parissa tulee juotua kahvit :)



Iloista viikonloppua kaikille!
T: Linda



tiistai 21. helmikuuta 2012

Tiistain touhuja :)


Miehellä on tänään töitä, kun ei koko viikkoa voi olla pois töistä ja isommat lapset tulee vasta viiden aikaan kotiin joten ollaan pienten kanssa tehty kotihommia. 

Tässä muutama kuva meidän päivän touhuista :)
Ekana keittiön lattia muuttui bänditreeni alueeksi :D 
Nooa ja Emma soittopuuhissa, samalla kun sain ite järjesteltyä keittiön tasoja. 


Seuraavaksi keittiön lattia muuttui koiratrimmaamoksi, Aapo joutui käsittelyyn! Tässä jäännökset ;) 


Ja Aapo vähän lyhyemmässä karvassa.


Nooa nukahti matkasänkyyn kesken leikin kun trimmasin Aapoa ;)


Ja kun pikkuveli nukkui me Emman kanssa alettiin leipomaan. En tykkää laskiaispullista eikä lapsetkaan niin tehtiin mokkapaloja :)


Ja ne tasot näyttää nyt tältä. Tavarat vaihtoi vähän paikkaa. 

(Mut on muuten huonoja kuvia kun en osaa käyttää meidän upouutta järkkäriä, vaan napsin tolla pokkarilla kuvia vastavaloon... mut tää ei onneks ookaan mikään valokuvaus blogi, joten näillä kuvilla mennään! ;)




Ja tässä meidän laskiaisherkut vielä pellillä :) Korkataan tää kun muksut kotiutuu!




Iloista laskiaistiistaita!
T: Linda :)




maanantai 20. helmikuuta 2012

Hiihtoloma viikko!


Aurinkoinen heippa! 

Täällä lapsilla alkoi tänään hiihtoloma ja aurinko on paistanut melkein koko iltapäivän! Ihan huippukeli!!! Käytiin vaunu- ja stigalenkillä koiran kanssa ihanassa säässä. 

Meidän 5- ja 7-vee on pari päivää famu&fafalla ja pienimmät vain kotona. Ja on muuten oikeesti aika omituista olla kotona kun puolet porukasta on poissa. 2-vee on ihan orpona ja kyselee koska isot tulee kotiin, liikkis <3


Me alotettiin unikoulu perjantaina ja kolme yötä on menty nyt ilman yösyöttöjä!!! Jee!!! Itellä on pikkasen eri fiilis päivisin, kun en oo herännyt seitsemää kertaa syöttämään... Sanon taas saman kun kolme kertaa ennenkin, tää olis pitänyt alottaa jo aiemmin!!! Mutta ei se mitään, hyvä näin, toivottavasti poitsu jatkaa samaan malliin ja yösyömiset on tältä osin historiaa :)


Miehellä on muutama päivä lomaa tällä viikolla, joten on sit itelläkin vähän niinkun lomaa! 
Meillä ei ole mitään kummempia suunnitelmia, luistelua lasten kanssa ja jos päästäis hiihtämään ihan laduille asti kotipihasta ;) ja isot haluis nähdä uuden Risto Räppääjän ja sit uimassakin aateltiin käydä! Itse asiassa nyt kun noi kirjoitti ylös niin taitaa tossa olla ohjelmaa melkein joka päivälle! ;)


Kuvia mies räpsi ulkoa kun oli niin kaunis kelikin! Vähän alkaa tuntua jo keväältä, kun lumi sulaa tosta meidän etuovelta auringon lämmittäessä! Mutta lunta on kyllä paljon ja musta se on IHANAA!!! 

Ihanaa talvista viikkoa kaikille!!!
T: Linda

tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää ystävänpäivän iltaa!


Meidän piti tänään mennä ekaluokkaisen koululle rusettiluisteluiltaan, mutta kurjan kelin takia jätettiinkin nyt sit menemättä. Vähän tylsää, mutta ei tossa pyryssä viitsi kaikkien neljän kanssa lähteä koulun kentän laidalle... 


Onneksi mies just soitti kotimatkalta, että tuo jotain ystävänpäivä herkkuja tullessaan :) Eli me siis vietetään ystävänpäivä iltaa lämpimästi sisätiloissa kotosalla perheen kesken <3 Aika kivaa!!!

Oikein ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille ihanille ystäville ja blogiystäville!!! 

Linda

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Tv-huoneesta!


Blogi on ollut tauolla hurjan pitkän aikaa! 
Nyt vihdoinkin ehdin postailla ja tässä nyt meidän televisiohuoneesta kuvia. 

Uusittiin kalusteet tähän huoneeseen lähes kokonaan. Entinen Boknäsin hylly, jossa oli televisio ja digiboksi sekä pelikoneet ja dvd-soitin, löysin uuden kodin ja Cobellosta löydettiin mieleiset uudet kalusteet. 
Nyt tv-tasona tuo matala lipasto, jossa digiboksi ja pleikka+wii, sekä näiden pelit ja ohjaimet. Kaikki dvd:t on sitten taas tuon kirjahyllyn alalaatikoissa pinoissa sisällä. 
Kirjahyllyn hyllyt on vielä lähes tyhjät kun mietinnässä mitä sinne sitten tuleekaan...


Uusi sivupöytä.


Sohvalla kuvassa vielä vanha päällinen, en jaksanut alkaa kuvaamaan uuden päällisen kanssa... 
(Nytpä sit onkin hyvä syy ottaa uusia kuvia ;)


Tämän söpön taulun voitin Sallyn arvonnassa :) 



Me oltiin aamusta jäähallilla 5-vee kiekkokoulun harjoituksia katsomassa koko porukalla. Famu ja fafakin tulivat jäähallille melkein suoraan Malesiasta ;) No ei ihan, mut eilen illalla olivat Suomessa ja lapset sai taas ihan luvattoman paljon tuliaisia... Kiitos R&C <3

  Iltapäivällä 7-vee ja 5-vee menevät naapuriin kavereille synttärijuhlia viettämään ja  7-vee pääsee vielä illalla Disney on Ice- iin :) Kivaa puuhaa koko päiväksi siis tiedossa! 

Yksi syy siihen miksi blogi on ollut tauolla, on ihan valtava unenpuute, josta kärsin tällä hetkellä :( Nuorimmainen heräilee joka yö 2-7 kertaa. Päivällä ei ole mahdollista nukkua univelkoja pois, joten alkaa olla aika väsynyt olo itsellä. Meillä on kaikki nukkuneet ekan vuoden heräillen ja ollaan jouduttu "unikouluttamaan" noin vuoden ikäisenä nukkumaan sitten yöt läpi. Unikoulun pitäminen vaan vaati sekin voimia ja ei ole mitenkään kovin mielekästä, että kaikki muutkin lapset sitten heräilee ja juostaan ympäri jokaisen luona silittelemässä... Plääh... No, kaipa se vaan jossain vaihessa on sitten pakko.
Päivät menee kyllä tohinassa, mutta niinhän ne lapsiperheissä menee muillakin. Koitan parantaa tahtia postailun kanssa!!!

Tämän takia on kyllä jäänyt uudenvuoden lupaukset pitämättä kuntoilun ja muun suhteen. Näillä unilla ei jaksa ajatellakaan mihinkään jumppaan menoa :( Harmittaa! 

Mut aikansa kutakin ja aika kultaa muistot, vai miten se meni... Kohta en sitten muistakaan tätä väsymystä ;)


Nyt kuitenkin hirrrrveen nättiä talvisunnuntaita kaikille!!!
T: Linda :)