torstai 6. tammikuuta 2011

Ripaus kevättä, vähän uutta kotiin ja selkä jumissa!


Hyvää loppiaista! Meillä joulu meni jo pois aikaisemmin, joten tähän päivään ei kuulunut perinteistä joulun pois pakkausta. Hyvä niin, sillä niksautin selkäni maanantaina ja olen ollut todella toimintakyvytön sen jälkeen :( Nyt on selkä jo onneksi paljon parempi, mutta pahimmillaan se oli tiistaina kun ainut keino edetä oli lähes kontallaan meneminen. Onneksi mieheni on pystynyt olemaan paljon apuna, samoin kuin äitini, kiitos molemmille <3
Minulla ei ole aiemmissa raskauksissa ollut juuri mitään vaivoja, vaikka monihan kärsii selkävaivoista raskausaikoina. Toivon mukaan tämä menee nyt ohi, eikä jää vaivaksi koko loppuraskauden ajaksi. Kolmen lapsen kanssa touhuaminen on nimittäin aika mahdotonta jos ei pysty kävelemään!



Rakas mieheni piristi päivääni tuomalla kaksi kimppua tulppaaneita! 
Lemppari väreissä vielä, valkosia ja vaaleanpunaisia! Muistatteko kun ennen tuli keväisin aina se kukkakaupan mainos telkusta, jossa kehotettiin avaamaan ovi kevääseen ja hakemaan kimppu tulppaaneita, no meillä on nyt toimittu sen kehotuksen mukaan ;)


Kyllä muuten joulun jälkeen alkoi kummasti sisustuttaa ;) Meillä sohvien välissä oli ennen Rivieran jalkalamppu, mutta se siirtyi työhuoneeseen ja nyt on sohvien välissä pieni pöytä ja sen päällä uusi pöytälamppu.


Hemnesin sivupöytä löydettiin Ikean löytöpisteestä! Juuri tätä pöytää lähdettiin hakemaan ja kaiken kiertelyn ja häsläämisen jälkeen pöytä löytyikin valmiiksi kasattuna tuolta :O 
Aika tuuri, ja vielä kun siinä ei ollut mitään vikaa! Mikä lie palautus kappale?!
Lampun varjostimen mieheni toi yksi päivä töistä tullessaan, käväisi Pentikin kautta ja haki siihen myös tuon jalan läheisestä sisustuskaupasta ;) 
On kyllä aikasta ihana tuo ukkokultani <3


Nyt poistun tältä tuolilta, sillä tässä istuminen ei tunnu hyvältä selässä :( 

Mukavaa loppiaisiltaa ja loppuviikkoa kaikille!!! T: Linda


15 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Teillä on kyllä kaunista, niin kaunis ruokailuryhmä. Upea valisin ja kävipäs teillä tuuri pöydän kanssa. Minäkin nimittäin haluaisin tuollaisen :)Hyvää loppiaista.

marika kirjoitti...

No huh, sulla on kyllä ihana mies:)
Tsemppiä selän jumitukseen, ei ole hääviä, itsekin siitä kärsin aina joskus!
Kauniilta näyttää teillä<3

Hanna kirjoitti...

Kauniita kuvia, tulppaanit kuluu niin kevääseen, hyvä tuuri pöydän kanssa:) Toivottavasti selkä kivut hellittää pian!

Hanne kirjoitti...

Ihanat kukat olet saanut! Minä aloitan täällä meillä joulunjälkeismylläkän ensi viikolla, ja olen päättänyt että kun mylläkkä on valmis, ostan minäkin kukkia pöydälle.

Mukavaa loppiaisiltaa!

Laura kirjoitti...

NO voi kurjuus, toivottavasti selkävaiva menee pian ohi!

Minäkin sain tänään kimpun tulppaaneja mieheltäni. :) Ja aikamoisia ostoksia miehesi tehnyt muutenkin! Vau!

Kaaponkammari kirjoitti...

Tsemppiä selkäsi kanssa. Minulla oli jossain vaiheessa selkäkipua mutta se asettui, kun vatsan asento muuttui. Toivotaan, että sinullakin on ohimenevää.

Ihania nuo sinun tulppaanisi. Näin tänään mainoksen, jossa oli edullisesti kevätesikoita ja nyt koko päivän on tehnyt mieli kevätesikoita ja nyt kun näen tulppaanit, niin nekin on ihania. Nautinnollisia hetkiä tulppaanien, perheesi ja ukkokullan parissa:)

Terhi kirjoitti...

Ihania eleitä mieheltäsi!! Teillä on tosi kaunista ja juurikin tulppaanit tuovat sitä kevättä kotiin. Minäkin, tai itseasiassa nelivuotiaani, sai tänään anopilta kevätkauden ensimmäisen tulppaanikimpun. Tsemppiä selän kanssa, toivottavasti ei vihoittele enempää!

Terhi kirjoitti...

Niin ja piti kirjoittamani, että täällä tulee aina niin hyvälle tuulelle jo siitä, että täällä soi mun lemppari - Juha <3

-Heli- kirjoitti...

Kauniita kukkia :) Hyvä tuuri sulla on käynyt pöydän kanssa! Toivottavasti selkäsi paranee pian :)

Arja kirjoitti...

Olipas hyvä tuuri pöydän kanssa.
Kyllä noi miehet välillä osaa yllättää;-)
Pikaista paranemista sinulle ja Oikein mukavaa loppuviikkoa<3

Suvi kirjoitti...

Pikaista paranemista selkäkivusta! Kuulostaa aika hurjalta! Itsekin kärsin selkäkivusta raskausaikana, ja olin töistä sairauslomallakin sen vuoksi..

Ihana tulppaaninen piristysele mieheltäsi <3

Maria kirjoitti...

Paranemisia! Täällä ollaan jalkavammasena vielä viisi viikkoa :/

Kaunis lamppu. Minulla on samat Pentikin varjostimet lampuissa olohuoneessa :)

Anu kirjoitti...

No voi kurjuus sun selkää! Toivottavasti paranee pian!

Meillä lähti joulu ihan lopullisesti tänään. Uudenvuodenpäivänä otin kaikki koristeet pois, tähdet jätin vielä ikkinoihin, mutta tänään nekin pääsivät paketteihinsa ensi joulua odottamaan :) Jotenkin raikasta ja avaraa taas, vaikka ei meillä niin hirveästi joulutavaraa loppujen lopkuksi ollut.

Ihania kuvia täällä taas ja kyllä sulla on aikamoinen ukko-kulta kun tuommoisia ihanuuksia tulleessan tuo :)
Mukavaa viikonloppua!

Jonna kirjoitti...

Kurjia noi selkävaivat, toivottavasti helpottaa pian! Ihana ukkeli, kylö noi tulppaanit niin vallan piristää. Mukavaa viikonloppua! Niin ja täällä kans sisustuttaa ;)

Puumuli kirjoitti...

Ihana mies! 20 v. sitten sain mieheltäni neilikkakimpun, jolloin nuorena ja tyhmänä sanoin, etten pidä neilikoista lainkaan. Enpä ole sen jälkeen saanut yllätyskimppuja...

Hyvää viikonloppua!

T. Sari Puumulista